Korean kotimarkkinoille tuotu uusi jatkettu Equus tarjoaa normaaliin sedaniin verrattuna monia uusittuja ominaisuuksia, mukaan lukien jatketun kokonaispituuden.
Hyundai Sonata on ollut Korean myydyin Hyundai-malli ensiesittelystään vuodesta 1985 lähtien.
Hyundai Motor Company on syyskuussa virallisesti avannut tehtaansa Tsekin tasavallan Nosovicessa.
Hyundai-brändi jatkaa nousuaan maailman parhaiden brändien katsauksessa. Vuonna 2009 Hyundai sijoitus oli 69, parannusta kolme pykäkää vuodesta 2008.
Hyundai Motor Company, Korean suurin autovalmistaja, saavutti 61,3 prosentin myynnin kasvun syyskuussa 2009 edellisvuoteen verrattuna.
Esittelemällä viisi uusinta ympäristösuuntautunutta malliaan Frankfurtin autonäyttelyssä syyskuussa 2009 Hyundai osoittaa sekä sitoutumistaan päästöjen vähentämiseen ja polttoainetaloudellisten ajoneuvojen kehittämiseen että nopeata edistystä pyrkiessään "puhtaan" autoteknologian kärkeen.
Hyundai esitteli Suomen markkinoille i30 -farmarimallin maaliskuusa 2008. Nyt i30 wagon -valikoimaan on tullut uusi moottorivaihtoehto, 1,4-litrainen bensiinimoottori.
Hyundai on kasvattanut myyntiään Euroopassa viiden perättäisen kuukauden ajan ja saavuttanut kesäkuussa 27,1 %:n kasvun verrattuna samaan aikaan vuonna 2008. Viimeisimmän ACEA raportin mukaan Hyundain osuus oli 2,4 % uusien autojen kokonaismyynnistä Euroopassa (1,9 % vuonna 2008).
Porin Hyveläntielle on nyt perustettu oma myyntipiste Hyundai, Isuzu ja Suzuki -henkilö- ja tavara-autoille. Autotalo Pelttarin Kakkostien Auto Oy aloitti myynnin heinäkuussa 2009.
Hyundai on lanseerannut ensimmäisen hybridisähköajoneuvonsa, Elantra LPI:n, Korean markkinoille. Lanseeraustapahtumassa olivat läsnä mm. Hyundai-Kian tutkimus- ja kehitystyöosaston johtaja Yang Woong-Chul sekä Korean ja kansainvälisen lehdistön edustajia.
Hyundaille sateli palkintoja USA:ssa, kun jaettiin JD Power and Associates -laatututkimuksessa 2009 Initial Quality Study (IQS) ansioituneita autoja. Hyundai sai parhaat arviot non premium -luokan autoista, Hyundain tulos oli kaikkien tutkittujen automerkkien joukossa neljänneksi paras.
Euro NCAP:n uusimmat tulokset kertovat, että Hyundai i20 on saanut täydet viisi tähteä B-segmentin ajoneuvojen törmäystesteissä, joissa käytettiin organisaation uutta arvostelujärjestelmää.
Euroopan autovalmistajien yhdistyksen (ACEA) tilastot kertovat, että vuoden ensimmäisen neljän kuukauden aikana Hyundain markkinaosuus on noussut Euroopassa 2,3 prosenttiin, kun se edellisvuonna vastaavalla periodilla oli 1,7 prosenttia.
Hyundain i30-mallisto on saanut uuden jäsenen. Ensimmäiset i30 Blue -autot valmistuivat huhtikuun alussa yhtiön tuotantolaitoksella Tshekin Nošovicessa. Uusi i30 on ensimmäinen malli, joka lanseerataan Hyundain Blue Drive -ympäristöstrategian alla.
Hyundain Nuvis hybridikonseptin maailman ensiesittely tapahtui New Yorkin kansainvälisessä autonäyttelyssä. Nuvis on Hyundain 11. malli, joka on suunniteltu yhtiön Kalifornian Irvinessä sijaitsevassa suunnittelukeskuksessa.
Hyundai Motor Company esitteli Soulissa uuden Genesis Prada -mallin, jota tuotetaan korealaisen autonvalmistajan ja italialaisen ylellisyystuotteiden valmistajan, Pradan, toimesta ainoastaan kolme kappaletta. Malli julkistettiin virallisesti Soulin autonäyttelyssä huhtikuun alussa.
Hyundai laajentaa brändiään esittelemällä Soulin autonäyttelyssä Genesis Coupe Racing Editionin.
Hyundai Motor Company esitteli Soulin autonäyttelyssä laajan valikoiman uusia ympäristöystävällisiä Blue Drive -tuotteita ja -tekniikoita.
Hyundai Motor Company esittelee torstaina 2.huhtikuuta avattavassa Soulin autonäyttelyssä HND-4 Plug-in hybridikonseptin. Autolle on annettu nimeksi "BLUE-WILL".
Hyundai Motor Company on esitellyt ylellisen sedanin, Equusin Etelä-Koreassa. Uutuusmallillaan Hyundai astuu suuria luksusautoja toimittavien autonvalmistajien joukkoon. Suunnittelutyön tuloksena syntyi perinteistä luksusautojen kaava noudattava etumoottorinen ja takavetoinen auto.
Hyundai i30 on merkin eniten myyty malli Suomessa ja siten myös tärkeä. Kokeilimme 1,4-litraisella bensakonella varustettua mallia.
Korealaisen Hyundain autotehdas tarjoaa automalleja kauppakasseista maastureihin. Myös urheilullisesta päästä löytyy useita malleja, joista poimimme kokeiluun pienen ja ketterän kaksilitraisen jokamiehen sportin. Selvitimme, millainen auto se on.